Terveisiä "sairauskuplasta"

Edellisestä postauksesta on kulunut aikaa jo toista kuukautta ja jälleen kerran joudun pahoittelemaan blogihiljaisuutta, tässä se tulee -olen pahoillani. Syynä on on ollut se tavallinen -kiire, kiire ja kiire. Ja kiireen seurauksena väsymys. Olen kyllä monet kerrat istunut sohvalla läppäri sylissäni, tyhjä sivu avoinna ja pää täynnä sekalaisia ajatuksia, ajatuksia, joita en kuitenkaan syystä tai toisesta ole saanut kirjoitetuksi tänne teille. Osasyynä sekin, että blogin katselukerrat ovat vähentyneet olemattomiin, vaikkei niitä ns. "rekisteröityneitä" seuraajia olekaan kuin kourallinen, alle kymmenen - ajattelin, että tuskin ketään enää kiinnostaa, joten käytän senkin ajan mieluummin mieheni kainalossa olemiseen ja yhteiseen tekemiseen.

Mitä meille nyt sitten kuuluu?

Ihan hyvää. Arki sujuu kiireisissä merkeissä, miehen hoidoissa juostessa ja kotihommia tehdessä. Ystäviä ja läheisiäkin ollaan tavattu, käyty useasti ulkona syömässä, oltu yhdessä, otettu paljon kuvia, itketty, naurettu, suunniteltu keskeneräistä remonttiprojektia ja nautittu yhteisestä ajasta täysin rinnoin. Oltu Onnellisia <3

 Miehen sairauden saralla on kuitenkin sekä hyviä, että vähemmän hyviä uutisia ja yllärisairaalareissujakin on ollut muutama. Ensimmäisestä kontrollista saatiin huippu-uutisia -rintarangassa ollut etäpesäke on kokonaan hävinnyt! eli hoitovaste on ollut erinomainen! ja kyllä se on näkynytkin. Miehen jalat liikkuvat entistä enemmän - polvet hän saa jo itse koukkuun ja kantapäät irti lattiasta! kuntoutumine on siis sujunut ennen kaikkea erinomaisesti. 

Lääkärin mukaan tällaisia tapauksia on kahdesti vuodessa, ja puolet kuntoutuvat täysin. 

Keuhkossa oleva pesäke ei ole muuttunut mitenkään ja siihen määrättiinkin sädehoitoa, joka on paraikaa menossa.

Huono uutinen oli se, että vaikka eturauhanen oli kliinisesti normaali, löytyi 70 koepalasta neljä pahalaatuista syöpäkasvua sisältävää palaa. Eli yhteensä muistaakseni kuusi mm pahalaatuista kasvua, joka tosin on  vähäinen määrä. Tällainen tulos saadaan kuulema yli 50 % miehistä jossain elämänvaiheessa, mahdollisesti koskaan aiheuttamatta oireita. Diagnoosiksi saatiin matalan riskin eturauhassyöpä, jota tällä hetkellä hoidetaan vain hormonilääkityksellä, ja jos jo nyt normaalin rajoissa keikkuva PSA-arvo vielä entisestään laskee, mitään muita toimenpiteitä ei tarvita. Pelkoa leviämisestä ei kuulema ole, mutta kyllähän tuo meitä molempia mietityttää ja pelottaakin... onhan se hurjaa kuulla sairastavansa kahta syöpäsairautta samaan aikaan...

Ja vaikka tietää, että jatkuvalla murehtimisella ei saa kuin itselleen harmaita hiuksia, niin silti sitä jatkaa. Huoli ei lopu koskaan.

Pahinta mieheni sairastumisessa onkin ollut jatkuva pelko toisen menettämisestä ja kuolemasta yleensä, ja siksi siitäkin olemme puhuneet, jotta siihen ajatukseen ei jäisi "jumiin" vaan eläisi päivä kerrallaan, toivoen parasta, EI peläten pahinta, koska se ei auta meitä kumpaakaan. Ja minä stressivatsani kanssa ihmettelen milloin mitäkin oiretta ja pahoinvointia, joka helpottaa aina silloin, kun voi hetkeksi laskea irti sairauden ajattelusta ja omista peloistaan. Onneksi seuraavat kaksi kuukautta miehen hoidossa on tauko - irtiotto sairaudesta ja sen aiheuttamista peloista. ehkä, jos mitään ylimääräistä ongelmaa ei ilmene...

Kaksi kertaa on mies ollut sairaalahoidossa tulehduksen vuoksi -tavallinen virtsatietulehdus pääsi pahaksi ja bakteeri verenkiertoon aiheuttaen sepsiksen ja sen seurauksena korkean kuumeen. Onneksi kuume on suurimmaksi osaksi nyt pysynyt poissa. Kuumeen mittaus kuuluu jo päivärutiineihin...

Muuten on mies ollut edelleen pirteä, energinen ja hyvinvoiva -kuin ei syöpäsairas olisikaan! On ollut ihanaa huomata, että vaikka olemme "vauvakuplan" sijaan "sairauskuplassa", on elämämme suhteellisen normaalia, tavallisen tuoreen avioparin tavoin, tosin muutamilla muuttujilla varustettuna. Pääosin ollaan oltu tosi onnellisia ja jollain tavalla myös onnekkaita, syövästä ja sen aiheuttamista murheista huolimatta <3

Toki on myönnettävä, että ajoittain on ilmassa ollut myös väsymystä kaikesta, etenkin kaikista kotitöistä ja koirasta huolehtiminen miehen hoitojen yms. sivussa on ollut haastavaa. Tällä hetkellä poden itse ihan jäätävää flunssaa, ja mies onkin huolehtinut ruoanlaitosta mun puolesta <3 ihana <3 vaikkei oikein muuten vielä pysty kotitöihin osallistumaan, olen kyllä välillä saanut istua valmiiseen aamiaispöytäänkin <3

Perherintamalla on muutenkin ollut muutosta ilmassa -äiti muuttaa takaisin pohjoiseen, sai kokin paikan ensi kevääseen asti. Varmasti mekin siellä ensi talvena käydään, saas nähdä, mennäänkö jo jouluksi :) 

Olen äitini puolesta iloinen, mutta toisaalta tuntuu, että meidän ainut "tuki ja turva" lähtee vähän liian kauas.. mutta, onneksi puhelimet ja kulkuneuvot on keksitty :)

Syksyn saavuttua on tullut leivottua paljon ja käsitöistäkin olen taas innostunut - olen alkanut väsätä itselleni tuubihuivia, ihanasta, harmaasta Novitan "säde" langasta! täytyy laittaa joku päivä tekeleestä kuvia... ja pääsette nauramaan mun kädentaidoille :DD

Omena-raparperi kaurapaistos...

ja tietenkin vaniljakastikkeella!

 Kuviin pääsivät myös meidän häälahjaksi saadut ihanat Iittalan Kastehelmi-jälkiruokakulhot :)

Mitä olisikaan postaus ilman selfie(i)tä...? :D

Näkemisiin, yritän kirjoitella taas pian! :)