perjantai 29. elokuuta 2014

"Äitien tekemää ruokaa..."

Mun äiti tuli käymään tänään ihan yllättäen, vaikka välimatkaa on yli 150km! Olipa ihana yllätys <3 

Miehen ja äidin kanssa sitten kahviteltiin ja äiti piti miehelle seuraa sillä aikaa, kun itse tein aamuaskareita ja siivoilin. Äiti lähti mun kanssa vielä kävelyllekin :)
Olin kertonut äidille, että ajattelin tehdä viikonlopuksi kaalilaatikkoa ja pyysinkin äidiltä vinkkiä sen maustamiseen, kokki kun on... No tänään sitten kokkailtiin yhdessä kaalilaatikkoa ja tein lisäksi punaherukkahilloa puolukkahillon sijaan- ja hyvinhän se kaalilaatikon kanssa sopi! :)



Jos joku halajaa vaikka ohjetta tälle maailman herkullisimmalle kaalilaatikolle, niin tässä se tulee:

1 kaalin pää
2 suurehkoa sipulia
valkosipulia, maun mukaan
reilu hyppysellinen mustapippuria tai pippurisekoitusta
suolaa
2 lihaliemikuutiota
2 pussia keittojuureksia
n. 2-3 dl riisiä (itse käytin puuroriisiä, sillä se tekee laatikosta tiiviimpää ja pehmeämpää, ja käytän sitä muutoinkin)
n. 600-700g jauhelihaa
4-5 laakerinlehteä

voita
korppujauhoja
sokeria, siirappia tai hunajaa

Ohjeesta tulee iso, pyöreä ja korkealaitainen padallinen laatikkoa.



Pilko kaali ja sipulit suikaleiksi ja laita kattilaan. Lisää vettä niin, että peittyvät. Lisää joukkoon pippuria ja valkosipulia (valkosipulin kynsiä pilkottuna n.4kpl ja pippuria reilu "hyppysellinen") sekä laakerinlehdet sekä lihaliemikuutiot. 

Anna kiehua. Huuhdo riisit ja anna liota hetki. Paista jauheliha ja mausta ripauksella suolaa.
Kun kaalit ja sipulit ovat pehmenneet, lisää riisi, keittojuurekset ja jauheliha ja anna porista, kunnes kaalit, sipulit ja juurekset ovat kypsiä.

Kauho seos uunivuokaan, lisää myös keitinneste niin, että juuri ja juuri peittyvät. Ripottele päälle hyppysellinen sokeria tai loraus tummaa siirappia tai hunajaa (jos käytät hunajaa, laita sitä reilusti, sillä se on aika mieto makeuttaja ja kaali tarvitsee sokeria kaverikseen..). Peitä pinta korppuajauholla ja paista 200-225 °C uunin alimmalla tasolla noin tunti, kunnes pinta on kullanruskeahko ja koostumus jähmettynyt ("laatikkomainen tai puuromainen").

Kun laatikko on kypsä, laita pinnalle voinokareita ja laita takaisin uuniin. Laatikko on valmis, kun voi on sulanut.

Nauti puolukka -tai vaikka punaherukkahillon kera! :)

Nopea punaherukkahillo:

Kourallinen herukoita, vajaa kourallinen (todella reilu "hyppysellinen" - jännä sana, mutta hyvin kuvaava :D ) sokeria ja mikroon, kunnes sokeri on sulanut. Sekoita, valmis! 


ommnom ;)


Omasta puutarhasta on tänäkin vuonna saatu hyvä sato oikeaa "superfoodia" -puna -ja mustaherukoita, karviaisia sekä vadelmia ja myöhemmin syksyllä omenia :)









Ihan mukavasti saatiin tänäkin vuonna marjoja pakkaseen :) omenasatoa odotellessa... 



















maanantai 25. elokuuta 2014

Syksyksi kotiin


Ajattelin tulla tännekin kertomaan, että muruseni on vihdoin, perjantaina päässyt kotiin!
Ihana viikonloppu takana <3  Käytiin Ravintola keisarinsatamassa syömässä ja juhlistamassa miehen kotiinpääsyä <3 Lauantaina poimittiin viimeiset punaviinimarjat pensaasta. Tai, no mies ne oikeastaan poimi, innokas marjastaja kun on :) Saalista kertyi nelisen litraa, joista suurin osa jouti pakkaseen, ja puoli litraa ihanaiseen punaherukkapiiraaseen, jonka vielä eilen illalla tekaisin.

joku hiiri käynyt, kun puolet puuttuu ;D
Näin syksyn kynnyksellä on taas tehnyt mieli leipoa ja laittaa ihan kunnon kotiruokaakin kesäisten salaattien sijaan, vaikka lämpötilojen puolesta kesä vielä hieman jatkuisikin, niin kyllä se koulujen alku on aina mulle ( ja varmasti myös monelle muulle) ollut se syksyn alkamisen merkki.
Lauantaina syötiin kanakastiketta ja riisiä, tänään piiiitkästä aikaa lihamakaronilaatikkoa, tosin tällä kertaa kasviksilla höystettynä -Hyvää oli ja ainakin mies oli mielissään, sen verran on tainnut laitosruokaan jo kyllästyä. Tosin vein kyllä miehelle ruokaa viikoittain mukanani, jotta toinen saisi vähän vaihtelua ja monipuolisuutta ruokavalioonsa...

Keisarinsatamassa 


Ravintolan ulkoilmassa..



Autoilemassa...







Meidän arki on siis alkanut rullaamaan hyvin pyörätuolista huolimatta :)  Molemmat ollaan onneksi jo opittu sen kanssa elämään, ja tiedän jo sanomatta, missä toinen tarvitsee apua ja missä ei, niin on helpompi toimia ja arki soljuu sujuvasti omalla painollaan :)

Tällä hetkellä elellään edelleen päivä kerrallaan, mies voi hyvin ja jalkoja kuntoutetaan päivittäin. Ensimmäinen fysioterapia-tapaaminen oli tänään, kun fysioterapeutti kävi meillä kotona näyttämässä, millaisia harjoituksia kotona voidaan päivittäin tehdä.
Fysioterapeutti kehui kovasti miehen kuntoutumisen reipasta editymistä ja suorastaan ihmetteli, että miten nopeasti kuntoutuminen on edennyt - varpaat ja nilkat liikkuvat, mies saa myös vähän jo itse jalkoja koukkuun ja suoraksi sekä pystyy heiluttamaan jalkoja sivuille. Aikoihin ei niillä vielä kävellä, mutta ehkä vielä joskus kovalla aherruksella...








Syyskuu ja uudet tuulet, teitä odotetaan jo <3



lauantai 16. elokuuta 2014

Meidän häät, osa II





                       


                       Meidän häät  26.07.2014

                                       
               Vihkiminen         Pyhtään Pyhän Henrikin kirkko

                    Tulomarssi          Pachelbel Canon in D Major

                   Lähtömarssi         Trumpettisävelmä, Marko Hakanpää
                
                 Juhlatilaisuus      Ravintola Vausti, Kotkan konserttitalo





KUVA, ei tullut kuvattua kirkkoa itse, mutta kaivoin netin syövereistä kuvia henkeäsalpaavan kauniista vihkikirkostamme <3



KUVA




KUVA




:DD






















Ohjelma


klo 16.00 onnittelumalja ja tervetulotoivotus


klo 16.30 alkuruoka tarjoillaan
-morsiamen isä aloittaa puheenvuorot: Aika moni itseasiassa halusi sanoa sanasen ja muutama oli ihan kunnon puheenkin valmistellut :) erityisesti isoäitini puhe oli aivan ihana ja liikuttava <3

klo 17.15 pääruoka tarjoillaan

klo 18.30 jälkiruoka tarjoillaan

klo 1 9.00 päivällinen päättyy
-sulhasen kiitossanat ja puhe morsiamelle

-kaason järjestämää ohjelmaa:
Morsiamenryöstö (ja tietenkin morsiamenlunastus), vanhan nimen hukuttaminen,lupausten arpominen -vieraat nostivat maljasta erilaisia lupauksia hääparille, kuten:" lupaan lähteä hääparin kanssa teatteriin", "lupaan ottaa hääparin koiran hoitoon", "lupaan viedä sulhasen kalalle" yms. Meillä oli myös toisillemme lupaukset: minä lupasin hieroa mieheni jalkoja ja lähteä mieheni kanssa ulos, kun taas mieheni lupasi antaa mulle niskahieronnan ja yllättää ensimmäisenä hääpäivänä :) niitä odotellessa ;)
Ohjelmaa oli mielestämme ihan riittävästi, emme erityisesti piittaa hääleikeistä, mutta tässä oli muutamia mukavia ohjelmanumeroita. Me tykättiin ja vieraillakin tuntui olevan hauskaa :)

klo 19.45 häävalssi, tanssit alkavat
klo 20.45 hääkakun leikkaus ja kahvitarjoilu
klo 21.15 vapaata seurustelua, tanssia, yhteiskuvia
klo 22.00 morsiuskimpun heitto
klo 22.30 sukkanauhan heitto, hääpari poistuu hääyön viettoon



Juhlamenu








Täytyy tähän väliin todeta, että palvelu ja tarjoilut olivat kyseisessä ravintolassa ensiluokkaisia. Rohkenen jopa väittää, että kyseessä on Kotkan paras ja tasokkain ravintola- alusta alkaen meitä kohdeltiin todella kunnioittavasti ja meitä palveli koko juhlan ajan kaksi erittäin asiantuntevaa hovimestaria, joiden arvokas käytös ja erinomainen palvelualttius ei kyllä jäänyt keltään huomaamatta! Saimme vierailta kiitosta ja todella hyvää palautetta juhlapaikan valinnasta, eikä itsekään voitais olla tyytyväisempiä!! <3 aivan varmasti tullaan illallistamaan Vaustissa vielä monen monta kertaa!  Olo oli kuin kuninkaallisella, eikä ihme sinänsä sekään, että meidän häissä tarjoiltiin alkuruoan kanssa samaa valkoviiniä vuodelta 2008, jota nautittiin myös Victorian ja Danielin hääillallisella ;
Viinit olivatkin erityisen hyvin valittuja vuosikertaviinejä, joita tuskin ihan heti tulee uudelleen nautittua -ensimmäistä kertaa elämässäni join ihan aitoa shamppaanjaa, ja voin sanoa, että kuohuviinillä ja shamppanjalla todella on Iso Ero! Niitä ei voi edes samassa lauseessa mainita! (....Voinkohan enää koskaan tyytyä Alkon valikoimiin?? hehh ;D ....) 
Laadusta varmaan kertoo sekin, että mä, joka olen aina ennen saanut kaikista alkoholipitoisista juomista allergisen reaktion "kuumotuspunotuskohtauksen" vältyin siltä täysin! (mikä on vain hyvä asia ;) ) Tältäkin osin päivä oli unohtumaton :)





Ruokailun jälkeen oli vielä shamppanjaa jäljellä, tai sitten ainakin morsiamen lasi oli taas täytetty ;)





Sulhasen puheen jälkeen <3
vapaata seurustelua...





morsiuskimppu







Sulhasen ystävän puhe...




<3 <3 


Morsiamenryöstö!! :DD ryöstäjällä oli ihan mahtava ilme,mutta harmikseni en sitä yksityisyyden suojan varmistamiseksi voi teille näyttää... tai voisin varmasti, jos olisin kysynyt luvan kasvojen näyttämiseen, mutta samalla paljastaisin kirjoittavani blogia... 


HAUSKAA OLI!


Ja saihan se sulhanenkin morsiamensa takaisin tekemällä tälle "rakkauslauseen"..



Ja pusu palkaksi!





Lupauksia...






Vanha nimi on nyt hukutettu ja unohdettu!




Häävalssi <3




Hääkakkua!







Ääntä kohti :D








Morsiuskimpun heitto!




Sinne meni!






Sukkanauhaa etsimässä ;)





Vaikka ilmettä ei näe, sulhanen oli ilmeisesti enemmän kuin mielissään löydöstä... ;)



Ja sukkanauhan nappasi...






Illan hämärtyessä...





Näiden tunnelmien jälkeen lähdimme mieheni kanssa hääyön viettoon Hotelli Seurahuoneelle Helsinkiin.  jonne saavuimme yhden aikoihin yöllä. Meidän yö kuitenkin jatkui, ja nukkumaan taidettiin käydä joskus neljän aikoihin aamulla ;) 
Emme yöpyneet sviitissä, vaan Club-huoneessa, joka vastasi oikein hyvin meidän tarpeitamme. Huoneeseen oli tuotu shamppanjaa, mansikoita ja vaahtokarkkeja <3




Club huone
KUVA

Club huone
KUVA

Häät olivat ihanat ja nautimme päivästämme ihan älyttömästi!! <3  ainut pieni miinus oli järkyttävä kuumuus, joka kyllä kaikista kuvistakin näkyy- kiiltelevinä naamoina :D 










                                                          Ikuisesti sinun.