sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Suvivalssi


Nyt kun häätunnelmiin päästiin takaisin, teki mieli kuunnella meidän häävalssi uudestaan <3  ja sieltähän se itku taas tuli <3 On se vaan edelleen niin kaunis ja liikuttava  <3



lauantai 28. maaliskuuta 2015

Jotain vaaleanpunaista...

Mun kevät on aika lailla vaaleanpunainen. Pääasiassa sellainen hennon vaaleanpunainen. Kevät on myös valkoisen, beigen, vaaleanruskean ja vaalean- tai mintunvihreän aikaa.

Nämä värit kiteyttävät oikeastaan aika hyvin meidän kodin sisustuksen värit, paitsi, että meillä myös vaaleansininen ja puunväri saavat jalansijaa, ainakin toistaiseksi. Meidän olohuoneessa, eteisessä ja keittiössä on siis vanha saimaparketti. Mä itseasiassa pidän siitä todella paljon ja yhdessä näiden vaaleiden sävyjen kanssa kokonaisuudesta tulee mun mielestä kivan raikas :)


Mä kuvailin tällä viikolla meidän kotia ja ajattelin laittaa nyt tähän muutamia tämän hetken sisustuksen lempijuttuja. Mukana on myös muutamia häälahjoja ja "häämuistoja" jotka ovat myös meillä kotona saaneet oman paikkansa osana sisustusta :) 




































Vaaleanpunainen ja sellainen vähän marjapuuron värinen kuuluvat myös olennaisesti mun pukeutumiseen, etenkin näin keväällä. Kynsiinkin sitä tulee laitettua :)














Pari päivää sitten ostin kotiimme nämä ihanat tulppaanit <3 samalla ratkesi myös eräs sisustuksellinen ongelma - tv-tason reunalta puuttui jotakin, mutta en tiennyt, että mitä. Laitoin tulppaanimaljakon siihen ja avot, ongelma ratkesi :D 



















Mun mielestä on ihanaa, että häistä on jäänyt käteen kuvien lisäksi myös konkreettisia muistoja, joita katsellessa muistaa aina sen päivän <3 Mä säilytin esimerkiksi hääkimpussa olleet helmet, miehen kukkavieheen, muutaman riisipussukan, hääauton koristeet yms. Tallessa on myös häissä käyttämäni korut ja hiuskoristeet, joita en myöhemmin aio käyttää, paitsi ehkä hääpäivisin..

Varsinaista hääkuvaa meistä ei seinällä vielä ole, mutta kiitoskortti pianon päällä toimittaa sen virkaa vielä toistaiseksi :) Meillä oli tarkoitus palkata ammattikuvaaja mukaamme ensi kesänä, kun lähdemme viettämään ensimmäistä hääpäiväämme Haikon kartanoon (toivottavasti tällä kertaa kaikki menee suunnitelmien mukaan, eikä syöpä siihenkään mennessä ilmoita itsestään...). Mä saan pukea puvun vielä ainakin kerran ylleni <3  Näistä kuvista on sitten tarkoitus teettää yksi suurennos olohuoneen seinälle.


Tässä on "taulu" johon vieraat saivat jättää onnittelut tai tervehdyksen hääparille


Tuo kiven sain lakkiaispäivästäni  erään tuttavan lapselta muistoksi 




Ja tuossa samalla hyllyllä kuivattuna myös ruusut, jotka mies antoi mulle kosiessaan <3


Tämä on vihkipappimme kirjoittama pätkä raamatusta (1Kor:13) usko, toivo ja rakkaus... <3



Tallessa ovat myös kaikki kortit mieheni kastemaljassa


Pianon päälle ovat päässeet myös mun äidiltä saadut sampanjalasit, joissa molempien nimet ja päivämäärä, ihan supersöpöt sydämineen ja timangeineen <3 ensimmäisenä hääpäivänä sitten...




Mieheni kukkaviehe pääsi Muurlan astiaan "täyttymys"... samaa sarjaa sen maljakon kanssa, jossa tulppaanit..




 Toivottavasti se säilyy vielä pitkään <3



 Keittiössä on sivupöydällä mun ystävältä häälahjaksi saatu leivosteline, ihanat värit!






Hääauton satiininauhat ja keulan ruusut eivät ole esillä, mutta tallessa kuitenkin <3





 Ja tässä riisipussukat, joista muutama jäi myös muistoksi :)




Tulipahan annos vaaleanpunaista hömppää, täytyy lähteä välillä haukkaamaan happea - siis vesisateeseen koiran kanssa :D

Vaaleanpunaista viikonloppua!