perjantai 31. tammikuuta 2014

Sisko tuli kylään

Hei vain!

Siskoni tuli meille viikonlopuksi kyläilemään,ja  ensi viikolla tulee luultavasti toinenkin :) ihana nähdä omia sisaruksia pitkästä aikaa <3
Tänään värkättiin yhdessä tortilloja ja  katseltiin valokuvia viime vuoden tapahtumista. Ei edes muista mitä kaikkea sitä onkaan taas vuodessa tapahtunut!
Huomenna suunnataan siskon kanssa kaupungille ostostelemaan ja muuten vain viettämään laatuaikaa näin tyttöjen kesken.
Viikonloppuna ei varmaan paljon tule kirjoiteltua, joten palataan blogin ääreen viimeistään maanantaina :)

Hyvää viikonloppua!




torstai 30. tammikuuta 2014

Ruokapläjäys ja Lumia 620

Tänään, kun on aikaa, niin ajattelin sen kinkkupiirakan reseptin laittaa tänne, samoin sen eilisen jauheliha-kasvisgratiinin ohjeen, vaikkei siinä mitään niin kummallista olekaan. Vain helppoa arkiruokaa :)

Samalla tulee esiteltyä se mun uusi luuri- täytyy sanoa, että mulla on aina ollut nokialainen ( eli 13 vuoden ajan!, onko siitä todella noin kauan, kun sain ensimmäisen puhelimeni :D ), ja yleensä olen aina ollut nokialaiseeni tyytyväinen. Tällä kertaa täytyy myöntää, että Nokia Asha 300 oli täysi susi jo syntyessään. Se on puoliksi perinteinen ja puoliksi kosketusnäyttö. Sanomattakin on selvää, että ongelma on siis tietenkin kosketusnäytössä- se menee jumiin, eikä siis ota vastaan kosketusta ollenkaan. Samalla puhelimesta tulee näppäimistöstä huolimatta käyttökelvoton. 
Noh, minulle on vuoden aikana käynyt näin kahdesti ja tällä hetkellä puhelin on jo toista kertaa huollossa toiselle puolella Eurooppaa. Viimeksi siihen vaihdettiin kokonaan uusi näyttö, mutta sitä iloa kesti noin 4-5 kk kun temppuilu alkoi taas. Viime viikolla alkoi sama ruljanssi, ja puhelin on taas matkalla Puolaan, jossa sen korjaus kestää noin 3-4 vkoa... Sen takia päätinkin kokeilla kokonaan kosketusnäytöllistä puhelinta ja merkkiuskollisena valitsin Nokia Lumia 620:n. Tällä hetkellä olen tyytyväinen- näyttö toimii todella vaivattomasti, nettiyhteys on nopeampi kuin läppärissäni, ja Windows phone 8 -käyttöjärjestelmä toimii hyvin. Kokeilemistani älypuhelimista parhain, sanokaa mitä sanotte :) (tämä ei siis ollut mainos, vaan vuodatus omista kokemuksistani nokialaisten kanssa :) )

Nyt kuitenkin asiaan

Eli

Perinteinen kinkku-kasvispiirakka

1 iso lehtitaikinalevy
1-2 ps kinkkusuikaleita
1 ps suikaloituja kasviksia (vähän kuin keittojuures-pussi, mutta suikaleina :) (pakaste) )
1/2 paprika
1 ps juustoraastetta
aurajuustoa (maun mukaan) (itse laitoin puolikkaan kolmion-antaa makua ja suolaisuutta)

muna-kermamaito

2 prk/ 4 dl kevyt -ja paksu-ruokakermaa
loraus maitoa
1 muna
ripaus suolaa
pippuria
ja muita mausteita maun mukaan

Itse piirakan tekeminen on erittäin yksinkertaista, eikä vie kauan.

Piirakan voi tehdä joko piirakkavuokaan (jolloin vuoan koosta riippuen pienempikin määrä lehtitaikinaa riittää) tai pellille. Itse tein isoon, pyöreään piirakkavuokaan, jonka halkaisija n. 30 cm.
Ensin sulatin taikinan ja sen jälkeen, kun taikina on sula ja muovattavissa, levitin/painelin tasaiseksi vuokaan. Käytin pelkän pohjan pikaisesti uunissa, olisikohan ollut 225 asteessa noin 5-10 min. Sillä aikaa pilkoin paprikan, avasin pussit ja sulatin vihannekset mikrossa sekä tein muna-kermamaidon, johon lisäsin ripauksen suolaa ja pippuria sekä yrttejä.  Otin pohjan uunista. Sitten lisäsin vuorotellen kinkkua, kasviksia ja aurajuustoa sekä hieman juustoraastetta, jotta piirakasta tulisi "täyteläinen". Lopuksi lisäsin munakermamaidon, ripottelin päälle lopun juustoraasteen ja laitoin muutaman keltaisen paprika-suikaleen pinnalle, juuri ja juuri juustoraasteen alle.
Paistoin 200-225 asteessa (vaihdellen, koska vanha uuni) noin 30 min., kunnes pinta kullanruskea sekä sisältä kypsä.

Juuh, ei mikään kevyt piirakka, vaan oikeastaan myös ruokaisa. Sen lisäksi ei kahvipöytään tarvita kuin jokin pieni, makea pala kaveriksi. Meillä tarjottiin ihan vaan jaffan suklaa-vadelma-täytekeksejä. Piirakka maistui hyvin myös vieraidemme perheen pienimmälle :) itse pidän tästä piirakasta paljon, ja se sopii myös vaikka lounaaksi salaatin kera... Tästä kahvipöydän suolaisesta kruunusta on moneksi :)

Pidämme molemmat aurajuustosta,  ja siksi sitä moneen paikkaan tulee lisättyä edes vähän makua antamaan. Ei kuitenkaan niin, että muut maut peittyvät sen alle, sillä voimakkaan makuinen juustohan se on. Sekä rasvainen, joten joudun rajoittamaan sen käyttöä meidän keittiössä :D
Pieni ripaus tätä herkkua kuitenkin arkenakin sallittakoon :)

Tähän eiliseen laatikkoonkin sitä hieman lisäsin;

Helppo Jauheliha-kasvisgratiini

600-700g kevyt jauhelihaa
1-2 kg parsakaali-kukkakaali-porkkana-sekoitusta (pakasteesta 500-1000 gramman pusseissa) tai sitten tuoreena ja itse esikeitettynä
1 pussi juustoraastetta
aurajuustoa

munamaitoon

2 munaa
maitoa (määrä riippuu siitä, kuinka kostean laatikosta haluaa, en yleensä mittaile, vaan ihan mutuna kaadan)
ripaus suolaa, pippuria, yrttejä (itse laitoin timjamia)


Ensin sulatin vihannekset kattilassa, johon lisäsin hieman vettä. Paistoin jauhelihan, jonka maustoin suolalla, musta -ja maustepippurilla, jauhelihamausteella ja timjamilla. Myös valkosipuli tähän sopisi, mutta meiltä oli päässyt loppumaan. Myös yhden sipulin voisi pilkottuna ruskistaa jauhelihan kera. Itse en tällä kertaa laittanut. Sitten tein munamaidon, johon lisäsin vähän juustoraastetta. Kaadoin vihannekset ja jauhelihan vuorotellen vuokaan, lisäsin vähän aurajuustoa ja munamaidon. Pinnalle juustoraastetta. Paistoin 225 asteessa noin 20 minuuttia, jotta pinta sai kunnon värin ja sitten 200 asteessa toiset n. 20 minuuttia.

Helppo arkiruoka siinä mielessä, että teko ei vie kauan, ja se valmistuu uunissa kuin itsestään. Uuniruoat ovat varmasti käteviä perheissä, joissa on pieniä lapsia :) Jos ihmettelette, että miten jopa 2 kg vihanneksia, niin siten, että kypsyessään ja nesteen haihtuessa, itse vihanneksia ei sitten enää niin  paljon olekaan, ja, koska en lisännyt ruokaan esimerkiksi makaronia (joka myös mahdollista!) niin vihanneksia tarvitaan enemmän, jos ruokaa on tarkoitus syödä kaksi (tai jopa kolme) päivää, kuten meillä...
Paitsi, että ruoka on helppo, niin se on myös suhteellisen edullinen, vähän riippuen siitä, mistä kaupasta tarveaineet ostaa. Käytän varsinkin talvisin paljon pakastevihanneksia, sillä kotimaiset eivät parhaimmillaan talvella tuoreena sekä kaiken lisäksi pakasteet helpottavat arkea huomattavasti. Jopa niin paljon, että mieskin tämän laatikon osaisi tehdä :)




nam, ja eikun syömään!
 Lopuksi vielä tunnelmia aamiaiselta, en tiedä mikä vimma mulla on kuvata meidän aamiaspöytää :D kai se on se höyryävä kahvi ja auringonpaiste, joka innostaa mua kuvailemaan :)



Mun aamiainen; kahvia, vihersalaattia, 2 paistettua kananmunaa ja paahdettua ruisleipää :)
MUITA, JOTKA PITÄVÄT PAAHDETUSTA RUISLEIVÄSTÄ?
Juu, mulla kauhea himo paahdettuun ruisleipään! meillä ei yleensä syödä vaaleata leipää ollenkaan, joten paahtoleipääkään ei tule ostettua. Paahtaminen tekee leivästä "uudestaan" tuoretta, nam ;) kannattaa kokeilla!

Eka kuva uudella luurilla tosin ilman salamaa ja vähän heilahtaneena :D

Hih, meidän karvakorvakin tuolla taustalla :)










keskiviikko 29. tammikuuta 2014

"Unelmieni hääpuku"

1



Vihdoinki mulla on aikaa bloggailla :) Laitan nyt tähän muutamia pukuja, joista itse pidän.. En enää muista/ tai edes tiedä, mistä mallistoista puvut ovat, sillä siitä on jo aikaa, kun nämä netistä löysin. Suurin osa puvuista on siis ihan vain surffaamalla netistä poimittuja ja useimmat näyttävät löytyvän nykyisin ainakin tästä osoitteesta; http://www.storedress.com/Plus-Size-Wedding-Dresses

Vain yhtä mallistoa näistä myydään varmuudella Suomessa eli näistä malleista nro 14 mallistoa Beautiful Brides Plus, jota on saatavilla Tampereen Morsiusgalleriasta. Muiden pukujen saatavuudesta muutoin kuin verkkokaupoista, mulla itsellä ei ole tietoa...

Olen itse siis pluskokoa ( 44-46/ 46-48, puvusta ja valmistajasta riippuen. Normivaatteet kokoa 44-46), joten sen mukaisia puvutkin ovat. Onneksi on olemassa aivan ihania hääpukuja myös meille, jotka emme mahdu siihen perinteiseen kokoskaalaan :) ei siis harmita olla plus-kokoinen morsian!

Näiden pukujen joukossa on muutamia, joihin olen ihan rakastunut, kuten pukuihin 1, 2, 3, 4, 5, 7 ja 10, joista mun ehdoton suosikki on nro 1. Myös nro 3,4,5, 7 ovat aivan ihania <3 
Lähinnä tähän nyt valitsin luultavasti parhaiten minun vartalolleni sopivia malleja, joiden kaltaisia yritän päästä sovittamaan myös jossain päin Suomea, kun ei sitä pukua viitsisi ostaa kuin sikaa säkissä., jos se malli ei sitten vaikka itselle sovikaan. Eli tämänlaisia/näköisiä pukuja olen siis itselleni katsellut ja tarkoitus olisi löytää esimerkiksi nro 1 tyylinen puku ihan suomalaisesta hääpukuliikkeestä. Jos sellaista ei kuitenkaan löydy, ovat vaihtoehtoina sitten teettäminen (joka on taloudellisesti kallein/huonoin vaihtoehto, mutta tietenkin ihannevaihtoehto muuten :)) tai sieltä verkkokaupasta tilaaminen. Tilasin aikoinaan vanhojentanssipukuni verkkokaupasta, ja puku sopi päälle kuin valettu! Olin tyytyväinen. Merkillä/ malliston tunnettavuudella ei ole minulle merkitystä- kunhan puku on mielestäni kaunis ja juuri  minulle sopiva :)

Unelmieni hääpuku olisi siis; valkoinen, mermaid-mallinen, muuten yksinkertainen, muttei liian yksinkertainen; puvussa saa siis olla esimerkiksi pitsiä ja kimalletta oikeassa suhteessa. Eli siis pukujen 1, 2, 3, 4 ja 7 yhdistelmä :) Haluaisin jokaisesta jotakin. Nro:sta 1 ehkä mallin, nro:sta 2/5 pitsin ja nro:sta 4 "koristenauhan" vyötäröltä. Nro 1 ja 7 on molemmissa kaunis helma/ laahus, joista olisikin vaikea valita. Nro 1 on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan lumoava, ja sen kaltainen puku on alkanut tuntua "minun näköiseltäni" puvulta, mutta johon lisäisin hieman jotain kimaltavaa tai romanttista pitsiä... tai molempia :D

Kuten huomaatte, vaikea on valita, kun ihania vaihtoehtoja on niiin paljon :) vaikka monien mielestä pluskokoisille morsiamille ei ole riittävästi vaihtoehtoja (tosin Suomessa valikoima tuntuukin olevan aika suppea..). Itse olen eri mieltä. Onhan tietysti totta, että jos verkkokaupasta tilaaminen on poissuljettu vaihtoehto, niin sitten saattaa olla vaikea löytää liikkeistä itselle mieleistä pukua, vaikka useat liikkeet tarjoavatkin korjauspalveluja.


Olisi ihana kuulla muidenkin kokemuksia "hääpuku-jahdista". Onko SE oikea puku tullut heti vastaan, vai onko taustalla useiden kuukausien etsintä? Mistä löysit pukusi; liikkeestä vai verkkokaupasta? Jos joku tietää, mistä päin Suomea löytyy pukuja plus- morsiamelle, niin saa tulla kertomaan, vinkkejä ja kokemuksia otetaan enemmän kuin mielellään vastaan :)

Saa siis kommentoida :)





2

3. La Marias; http://www.lamarias.net/


4

5

6

7

8


9

10

11












2013 Style Trumpet / Mermaid Sweetheart Applique Sleeveless Court Trains Taffeta Wedding Dress For Brides
12









2013 Style A-line Sweetheart Lace Sleeveless Sweep / Brush Train Taffeta White Wedding Dress For Brides
13





 14. Beautiful Brides Plus, BB14902, Morsiusgalleria






PS. Mulla kuukautiset pari päivää myöhässä... kovasti toivotaan, että kohta olisi vauvauutisia kerrottavana <3 en ole vielä testiä uskaltanu tehdä... jospa viikon sisällä, niin on se sitten ainakin varmempi tieto jo...

Nyt käyn kuitenkin ruoanlaittoon -jauheliha-kasvisgratiinia, nam :)

   




tiistai 28. tammikuuta 2014

Aika vaan kuluu

Heips!

On taas ollu kaikenlaista puuhaa, niin en ole parina päivänä ehtinyt kirjoitella. Ensin oli vieraita, sitten jäi sisko yökylään (mikä oli kyllä kiva juttu, pitkästä aikaa :) ) sitten siskon vieminen kotipaikkakunnalle, sitten kotiin, kouluhommia, siivousta, pyykkäystä, ja pientä kärhämääkin oli miehen kanssa + että puhelin hajosi eilen!
: / ... Nyt onneksi riita on jo sovittu ja tänään menen vaihtamaan uuden puhelimen - elämä rullaa taas entiseen malliin :)

Tänäänkin on juoksevia asioita vielä hoidettavana ja tutkimussuunnitelma pitäs myös tänään väsätä ja palauttaa... eli kaikkee pitäs keretä tekeen, ruoanlaitosta puhumattakaan. Kohta lähden kapungille asioille, hoitamaan sen puhelin-asian ja katsotaan illalla, jos ehdin, niin laitan sen kinkkupiirakan ohjeen ja keräilen tänne niitä hääpukukuvia ja kerron hieman, että  minkä tyylistä pukua olin itselleni ajatellut :)

Siihen asti

morjens!

lauantai 25. tammikuuta 2014

Lauantai

Hei vain!


Meillä kävi tänään niitä vieraita sitten, ja kinkkupiirakasta enää muruset jäljellä :) hyvä niin. Voin laittaa ohjeen vaikka myöhemmin tänne. Tänään en ehdi myöskään sitä hääpukupostausta kirjoitella, vaikka lupasinkin, pahoittelen. On mulla kyllä hyvä syykin- mun pikkusisko jäi meille oljamiin huomiseen asti. Lähtee sitten huomenna kotiin, jotta kerkiää maanantaina taas kouluun :)
Mukava  nähdä siskoa pitkästä aikaa <3





Huomenna kirjoittelen lisää. Nyt tehdään vielä siskon kanssa iltapalaa ja herkutellaan :)


 

Hyvät lauantait kaikille!

torstai 23. tammikuuta 2014

Siivousta ja kyläilyä

Heipsan!

Olihan touhupäivä. Aamu alkoi mattojen ja petivaatteiden ulosviennillä ja jatkui siitä pölyjen pyyhkimisellä, imuroinnilla, lattioiden sekä wc:n ja kylpyhuoneen pesulla. Lopuksi vielä pesin kaksi koneellista pyykkiä ja vähän muutin sisustusta. Illalla mentiin sitten kaupan kautta tuttavan luokse kylään. Oli oikeastaan kiva päivä, vaikka 120 siivoaminen aikaa vievää puuhaa onkin  :) 
Oli mukava tulla kyläilemästä puhtaaseen kotiin, mä niin rakastan puhtaan pyykin tuoksua <3

Huomenna suuntaan kirjastoon ja sitten miehen kanssa kaupungille. Ajattelin käydä katsomassa itselle uutta talvitakkia sekä uutta kelloa keittiön seinälle. Uudet patalaputkin pitäisi hankkia... Jos keritään, niin käydään myös lastentarvikeliikkeessä vaunuja testaamassa sekä muita vauvan tarvikkeita hypistelemässä :) eihän sitä tiedä, vaikka niille olisi pian jo käyttöä...
Noh, ei varmaan kannata mennä asioiden edelle, mutta huomenna ajattelin poiketa myös apteekissa ja ostaa muutaman raskaustestin ihan varmuuden varalle kaappiin jemmaan ;)
Niistä hääpuvuista teen juttua sitten perjantai- tai lauantai iltana...

Lauantaina meille tulee vieraita, joten ajattelin myös leipoa. Meinasin, että teen sen perinteisen suolaisen herkun- kinkku-kasvispiirakan. Jotain makeaa ostan sen kaveriksi valmiina kaupasta.

Kyläilemään lähdössä :)

 




Nyt nukkumaan.

Huomiseen!
























keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Hammassärkyä ja vaunuhaaveita

Ai, että inhottaa noi viisaudenhampaat! Mulla on taas vaihteeks tulehtunut toi ien vasemmanpuoleisen viisaudenhampaan juuresta, ja molemmin puolin. Syöminen tekee tosi kipeetä, samoin hampaiden pesu. Oon käyttäny sellasta suun -ja nielun desinfiointiliuosta ja syönyt särkylääkettä, jotta tulehdus helpottaisi - ei mitään tehoa! Joo, yritän venyttää hammaslääkäriin menoa aina viimeseen asti... kauhee hammaslääkäripelko ollu iät ja ajat. Noh, ei varmaan tällä kertaa voi muuta, ku tilata se aika...


Asiasta kukkaruukkuun, kattelin tossa päivällä vauvakuumeissani lastenvaunuja, ja täytyy sanoa, että mulla taitaa jo olla muutamat suosikit, joista sitten valitaan, kunhan se aika koittaa :) täytyy tosin käydä niitä jossain lastentarvikeliikkeessä testailemassa, jotta tietää miten käytännössä pelittävät.

Tietenkin ihastuin heti niihin hintaluokaltaan kalleimpiin eli Teutonia-merkkisiin vaunuihin. Omaa silmääni miellytti erityisesti Teutonia Mistral s / Comfort Plus, Teutonia prestige/ Comfort Plus, Teutonia BeYou tai Teutonia Elegance. Toisena merkkivaihtoehtona meillä olisi Emmaljunga; 


Mondial duo Combi



Edge Duo Combi


Viking


Teutonialta;


Elegance



Mistral s







Prestige s

BeYou

Eli tyylikkäät ja sulavalinjaiset saisivat vaunut ulkonäöltään olla. Väri-toiveena joko vaalea (valkoinen, beige, vaal,ruskea) tai tumman ruskea. Joitakin muun värisiä yksityiskohtia saa olla, muuten tarkoituksena hankkia vaunut, jotka sopivat sekä tytölle, että pojalle aina 3-vuotiaaksi saakka. Sitten tietenkin helppokäyttöiset pitää olla, mielellään yhdistelmävaunut, joihin saa istuinosan kun lapsi kasvaa, ja mahdollisesti myös turvaistuimen saisi siihen kiinnitettyä ja sellaiset, jotka kulkevat niin kaupungissa kuin vaikeammissakin olosuhteissa.Tosin en noista kolmipyöräisistä tiedä, kannattaako meidän sellaisia hankkia, kun kuitenkin "maaseudulla" asutaan ja vaunulenkkejä tuossa omalla kylätiellä tehdään... tosin kaupungillakin tulee usein käytyä... kai ne muuten täälläkin menisivät, mutta lähinnä mietityttää talviaika - meillä on yleensä enemmän lunta kuin kaupungin kaduilla...

Saahan noihin vaunuihin uppoamaan rahaa vaikka millä mitalla :) meillä on kuitenkin tarkoituksena hankkia vaunut käytettyinä, jos mieleiset käytettynä löytyy. Olen katsellut myös tori.fi:stä noita vaunuja, ja huomasin, että kyllä niitä aika paljon käytettynä ja kaiken lisäksi hyväkuntoisenakin on. Muutkin tarvikkeet, kuten hoitopöytä ja pinnasänky ostetaan varmasti myös käytettyinä, sillä niiden käyttöaika on kuitenkin suhteellisen lyhyt. Turvaistuin taas on yksi niistä, jonka haluamme upouutena, jotta voimme olla varmoja sen turvallisuudesta. 

Voi ehkä tuntua vähän oudolta, että meillä jo vaunuja valitaan, vaikka vauva ei ole vielä edes ilmoittanut tulostaan. Mutta koska olemme päättäneet, että "tulee, jos on tullakseen", niin kai se on hyvä katsella ja miettiä hieman etukäteen, että mitä haluaa, niin toivottavasti sitten myöhemmin on helpompi päättää :)
Oli jotenkin niiiin söpöä, kun mieskin ihan innoissaan tutki kanssani netistä vaunujen ominaisuuksia <3 

Lukisin mielelläni teidän vaunukokemuksistanne;  Kumpi parempi; kolmi vai nelipyöräiset?  kaikki renkaat isoja? vai niin, että edessä kaksi pientä rengasta ja takana isot renkaat? Saa kommentoida :)

Huomenna (tänään, hui kauhia miten paljon kello jo on!) olis tarkoituksena pitää siivous -ja pyykkipäivä. Sen lisäksi pitäs vielä kouluhommiakin tehdä, joten se hääpukupostaus menee ainakin perjantaille.
Sitä odotellessa

Hyvää viikon jatkoa!







maanantai 20. tammikuuta 2014

Läpi meni!

Jeeee! Se, koe, jonka tein viime viikolla, meni läpi! olen kyllä tyytyväinen vaikkei ihan parhaalla mahdollisella arvosanalla läpi mennyt, mutta kaksi opintopistettä on taas lisää plakkarissa :)
En ole pariin päivään kirjoitellut, sillä olen yrittänyt keskittyä kouluhommiin, ja tänäänkin on vielä yksi palautus mulla edessä, joten en paljon kerkiä kirjoitella.

Viikonloppu meni kivasti kotona ollessa, oli ihanan pirtsakka ja aurinkoinen pakkas-viikonloppu niin ulkoiltiin oikein urakalla. Koira oli ihan into piukeena pakkasessa, sitä kun ei palele. Meillä tosin alko jo vilu välillä tulla, kun neiti olis viihtyny ulkona tunti kaupalla :D





Viikonloppuna herkuteltiin " kiinalaisella" ruoalla- riisiä sekä possua ja vihanneksia hapanimeläkastikkeessa. Hyväähän tuo pitkästä aikaa oli :) Ostin ison rasian possun filesuikaleita, joten niistä oli kahdelle ruoalle. Sunnuntaina syötiin valkosipulikermaperunoita ja suikalepossua sekä keitettyjä vihanneksia.

On se vaan kumma, miten nuo pakkaset ja kylmä ilma vaikuttavat ruokatottumuksiinkin, ainakin minulla. Heti kun ilma alkaa jäähtyä, niin tekee mieli syödä kaikenlaisia uuniruokia ja tuhdimpiakin ruokia- tuntuu, ettei salaatista oikein ole antamaan riittävästi energiaa päivään... tämä on kai se yleisin syy lihomiseen talven aikana :D.. noh, ei meilläkään kermaperunoita tosin joka viikko syödä :) olenkin yrittänyt kehitellä ja kerätä kasaan erilaisia kasvisvaihtoehtoja, joita aina silloin tällöin toteutan.


Possua hapanilmeläkastikkeessa, nam


Voisin niistä hääpuvuista tehdä postauksen tällä viikolla, joten pysykäähän kanavalla :)

Nyt palaan takaisin sorvin ääreen. Palataan akkunalle!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kotiin!

Meillä olis taas edessä neljän tunnin ajo kotia kohti. Sitä ennen mun täytyy siivota tää kämppä ja käydä vielä yliopistolla, joten ei auta kun käydä tuumasta toimeen!

Kirjoittelen lisää myöhemmin, kunhan kotio päästään :)

Reipasta päivää kaikille!


-----------------------------------------------------------------------------

Kotona taas <3 menihän se vähän myöhään, mutta matka meni hyvin ja ollaan kaikki yhtenä kappaleena :) Päätinkin tänään (oikeastaan eilen) tehdä oikein kunnon kuurauksen sinne omaan yksiööni, mihin suurin osa aamu -ja iltäpäivästä kuluikin, vaikka yksiöstä onkin kysymys :D Nyt kun olemme siellä monena viikkona olleet koko porukalla, niin koirankarvaa oli  päässyt kertymään, ja kun oma imurini on ihan mitätön, piti nyt oikein kunnolla imuroida, kun kotoa asti vietiin sinne imuri mukaan. Tuli ihanan puhdasta, ja ensi viikolla on sitten taas kivempi mennä puhtaaseen kotiin :)

Nyt painumme pehkuihin, hyvää yötä!

torstai 16. tammikuuta 2014

Mitä tänään syötäisiin?


Tänään oli se koe. Jäi sellainen fiilis, että ei nyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla mennyt, mutta onpahan tehty ja pois päiväjärjestyksestä. Nyt voin taas keskittyä muihin juttuihin hetkeksi, kuten siihen, että mitä sitä tänään syötäisiin... Ei mitään hajua, ei tee oikein mitään erityistä edes mieli.  Jotain terveellistä, kevyttä, helppoa ja maukasta pitäisi olla. Josko googlettaisin joitain kasvisruokaohjeita. Usein teenkin niin, kun etsin inspiraatiota ruoanlaittoon ja kun oma ideapankki on tyhjä.

Katsotaan mitä keksin ja kerron sitten teillekin. Tosin tässä on vielä aikaa ennen kauppaan menoa eli kaikki vinkit ovat tervetulleita :)  

---------------------------------------------------

Kävin sitten kaupassa ja lopulta päädyin tekemään kasvisgratiinia sekä broilerin ohutleikkeitä, ja hyvin maistui :) kuvaa en valitettavasti saanut, kun puhelin alkoi taas temppuilla..

Käytän koiran vielä pikaisesti ulkona ja sitten sitä joutaakin jo kohta nukkumaan. Huomiseen!


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Matkustusta ja hääsuunnitelmia

Tänään lähdimme puoli seitsemän aikaan aamulla kotoa ja matkustimme mieheni ja koiramme kanssa opiskelupaikkakunnalleni - 4 tuntia autossa ja pysähdys vanhempieni luona, jossa söimme aamiaista ja rupattelimme niitä näitä. Olihan tuossa taas istumista, mutta ei mitään verrattuna Levin matkaamme jouluna, jonne ajomatka kesti 13 tuntia :) Onneksi koiramme on myös tottunut matkustamaan, sillä teemme (joudumme tekemään) paljon automatkoja...

Lapin hulluna ihmisenä on pohjoisessa tullut käytyä useita kertoja. Ensi kesänä olisi tavoitteena lähteä omalla autolla kohti pohjoista ja kierrellä siellä ristiin rastiin kauniita maisemia katsellen aina Jäämerelle asti. Tästä tulikin mieleeni häämatka.
Olemme puhuneet, että häämatka tehdään jonnekin pohjoismaahan, sillä kumpikaan meistä ei kaipaa etelän aurinkoon. Suomessa ja muuallakin pohjoismaissa on erittäin kaunista varsinkin kesäaikaan. Itse rakastan tuntureita ja karuja maisemia, kuten Norjassa. Olemmekin miettineet häämatkakohteeksi Norjaa tai Islantia, myös Suomen Lappi on ollut mielessä. Jos naimisiin menisimme talvella, niitä vietettäisiin Lapissa. Lainion jäähotelli -ja kappeli ovat mielestäni näkemisen arvoisia paikkoja, jos Levin suunnalla liikkuu, tai Kemissä, jonne nousee joka vuosi erilainen "lumilinna".  Saa nähdä mihin päädytään, sillä emme ole osanneet päättää hääpäivää, koska vuodenaikaakaan ei ole vielä päätetty; joko talvella tai kesällä. Mieheni kosi minua kaksi vuotta sitten jouluaattona, joten sinänsä olisi ihana viettää häitä joulun alla. Toisaalta asumme rannikolla, joten kesä olisi kaunista aikaa viettää häitä meren rannalla... Olen jo valmiiksi katsellut muutamia aivan ihania paikkoja häiden viettoa varten ;) Itse vihkitilaisuus tapahtuu tietenkin asuinkunnassamme sijaitsevassa kivikirkossa. Laitan vaikka muutamia kuvia paikoista, joista puhuin :)




Olemme nyt alustavasti päättäneet, että meille hääkellot soivat kesällä tai talvella 2015, mutta vauvan tulo voi vielä muuttaa suunnitelmia. Ajattelimme, että jos tulemme tämän vuoden aikana raskaaksi, niin sitten häitä tanssitaan jo aiemmin. Tai ainakin maistraatissa menemme naimisiin, ja juhlat pidetään sitten myöhemmin. Olisihan se toisaalta kiva viettää häitä tavallaan kahdesti :)



siinä meidän tuleva hääkirkko <3


Haluaisin mielelläni kuulla muiden kokemuksia vihkimisestä maistraatissa :)

Hääpukuja ja sormustakin olen jo kovasti katsellut.. laitan omista suosikeistani vaikka myöhemmin lisää kuvia eli häistä tulee vielä paljon lisää postauksia :) Nyt alan pänttäämään siihen huomiseen kokeeseen...


tiistai 14. tammikuuta 2014

Tiistai

Heips!

Tänään oli ihan tavallinen tiistai. Ei tapahtunut mitään kummallista. Luin hieman kokeeseen ja laskeskelin allapäin noita opintopisteitä, noh, omaa syytähän se on, että tämän vuoden saldo tulee jäämään noin 5 op vähemmälle.Taas. Ei voi mitään. Itse päätin tehdä vain tutkielmaa.. Tosin tänään on muutenkin stressannut ja ärsyttänyt ihan kaikki - vauvaa ei kuulu, opinnot junnaa, täytyy matkustaa edes takaisin, jne, jne, joten älkää ihmetelkö...

Huomenna aamulla on aikainen herätys ja lähtö opiskelupaikkakunnalle. Samalla reissulla noudan autoni vanhempieni luota, jossa se on ollut, kun en sitä ole tarvinnut. Ihanaa tämä ramppaaminen.. Tosin huomenna tapaan myös ystäväni, jonka kanssa menemme yhdessä syömään :) eiköhän se tästä. Kohta oman kullan viereen nukkumaan, niin  eiköhän huominen ole jo taas paljon parempi päivä :)


maanantai 13. tammikuuta 2014

Haaveita ja " vuodatusta"

Tekemistä on paljon ja kaikki on vähän niin kuin kesken, mutta kun on se kuume... Niin, se vauvakuume. Oma pieni nyytti, pieni taapero, oma lapsi, raskaus ja kasvavan massun seuraaminen on  meillä haaveissa. Kaikki elämässä tuntuu niin keskeneräiseltä, mutta kuitenkin niin valmiilta.

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä yli neljä vuotta, joista  kaksi vuotta kihloissa. Pariskuntana olemme kokeneet paljon ja takana on myös vaikeita aikoja. Paljon on myös riidelty, mutta koko ajan on sitäkin enemmän rakastettu. Suhdettamme on erityisesti rasittanut minun itsetunto-ongelmani, jotka juontavat juurensa omasta lapsuudestani. Koko ongelman "laajuus" alkoi paljastua minulle vasta parisuhteen aloitettuani ja olen joutunut pohtimaan paljon omaa menneisyyttäni. Nyt olen niitä asioita itsessäni työstänyt rakkaan mieheni tuella. Onneksi parisuhteemme on tämän kestänyt ja mieheni jaksanut olla rinnallani. Myös loppuunpalamiseni lukion päättyessä on luonut oman varjonsa ja jättänyt jälkensä. Tämän takia kadun, että aloitin yliopisto-opinnot pitämättä välivuotta. En tavallaan ehtinyt "palautua" missään vaiheessa ja nyt se on alkanut kostautua. Samalla myös ajatukset omasta elämästä ja siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, on muuttunut. Ennen minulle oli tärkeintä opinnoissa menestyminen ja arvosanat, mikään 10 alle ei kelvannut minulle. Olin perfektionisti ISOLLA P:llä jokaisella elämän alueella.
Uupuminen kuitenkin pakotti jollain tavalla pysähtymään ja katsomaan ympärilleni.

Olen nyt huomannut, että elämällä todella on muutakin tarjottavaa.
Tällä hetkellä olen onnellinen ja parisuhteemme voi hyvin, samoin kadoksissa ollut itsetuntoni. Häiden kanssa emme ole kiirehtineet, vaikka tuntuukin, että olemme siihen jo valmiita olleetkin. Alunperin olimme ajatelleet odottaa opintojeni päättymiseen, mutta luulen, ettemme jaksa, emmekä halua niin kauan odotella... :)

Itse olin aina ennen ajatellut, etten halua koskaan lapsia, etten niistä oikeastaan edes pidä. Omia sisaruksia minulla on kolme, joten ajattelin, että olin kaiken jo sillä saralla nähnyt. Ei kuitenkaan. Nyt kun " sen oikean" olen tavannut, olen varma, että haluan lapsen juuri hänen kanssaan. Mieheni on minua jonkin verran vanhempi, eikä hänelläkkään ole lapsia ennestään. Olemme puhuneet asiasta paljon ja molemmat olemme varmoja siitä, että yhteisen lapsen haluamme. Tämänkin oli tarkoitus odottaa sinne opintojen päättymiseen, mutta nyt näyttää siltä, että pikkuinen halutaan jo aikaisemmin ja olimme ajatelleet, että kunhan saan ensimmäisen tutkintoni päätökseen vuoden sisällä, niin sitten vauva saa tulla. Raskaus olisi kyllä molempien mielestä toivottu, vaikka vauva  ilmoittaisi tulostaan jo ennen sitä... :)


Nyt tässä on jo puolisen vuotta vauvakuumeiltu. Vaunuja on katseltu, pieniä lastenvaatteita hypistelty ja lastenhuoneen remonttia suunniteltu sekä muutenkin "pesää rakennettu". Kahdesti vuoden sisällä olen jo luullut olevani raskaana, joten ajatukseen vauvasta on jo totuttu useampaan kertaan :) Ensimmäisen  kerran tein raskaustestin viime keväänä, sillä oireet olivat juuri kuten alkuraskaudessa, samoin toisella kerralla viime kesänä. Lääkäri kuitenkin molemmilla kerroilla varmistanut negan, ja kummallakin kerralla oltiin molemmat vähän pettyneitä, kun ei siellä vauvaa sitten ollutkaan....

Selkeältähän tämän pitäisi vaikuttaa. Antaa lapsen siis tulla. Mutta kun mielessä pyörii ajatus siitä, että aika ei ole oikea lapsentekoon opintoja ajatellen.. Olisiko parasta unohtaa koko juttu ja odottaa? Onko oikein haluta lasta juuri nyt? varmaan kuulostaa jotenkin oudolta, mutta näitä kysymyksiä minä nyt kuitenkin mietin, ja sitten taas kuumeillaan vähän lisää...

Muita samassa tilanteessa?





Aamulta poimittua

Ihanaa ku voi herätä ilman kiirettä, ja vielä maanantai-aamuna! ja koska päätin olla oikein noheva ja tehdä miehelleni kunnon aamiaisen ennen töihin menoa, paistoin sämpylöitä ja kananmunia, keitin kunnon kahvit ja mikä parasta, aurinkokin näyttäytyi täällä ensimmäistä kertaa sitten kaamoksen alkamisen jälkeen (asumme siis kaakkois-suomessa), jee! auringonpaiste kyllä kruunasi hyvin onnistuneen aamupalan :)
Nää kai  on juuri  niitä pieniä onnen murusia..







Mulla yliopistolle meno vasta myöhemmin tällä viikolla, ja koska päätin keskittyä tänä keväänä, aina tonne huhtikuun alkuun asti vain ja ainoastaan tutkielman tekemiseen, niin ei siellä yliopistolla paljon tulekaan käytyä. Toisaalta, kun se yliopisto on toisella paikkakunnalla, jonne kotoa 400 km matkaa, ja vaikka asunto mulla siellä onkin, niin ei ihan yhden luennon takia viitsisi lähteä...  Joka viikko olen kyllä viimeiset 2,5 vuotta matkustanut, joten tuntuu ihanalta olla KOTONA <3 . Onhan siinä omat kujeensa, että miten niitä hommia saa kotona sitten tehtyä, mutta tähän asti on tämä näinkin toiminut.


Ei tässä auta muuta kuin alkaa ehostautumaan ja sitten kaupungille asioimaan.

Aurinkoista päivää kaikille!

( jotka tänne sattuvat eksymään :) )


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kristallipullia

Tässä niitä pullia nyt sitten :) Tuosta nimestä en ole varma, mutta kristallipulliksi minä niitä olen tottunut kutsumaan, sillä osa nesteestä (maidosta) on korvattu vaniljakastikkeella...

Eli;

Tein puolen litran perinteisen pullataikinan, mutta korvasin 4dl maidosta sunnuntai-vaniljakastikkeella. Laitoin pulliin myös täytteeksi ohuelti samaa kastiketta. Päälle laitoin nokareen voita ja voin päälle sokeria hyppysellisen ja voitelin pullat kananmunalla. Sitten uuniin. Aikaa en katsonut, sillä olin koko ajan keittiössä niin pystyin niitä samalla vilkuilemaan eli otin pois uunista kun olivat mielestäni kypsän näköisiä,
kullanruskeita. Teen ruokaa usein mutu-tuntumalla, paitsi, että leipoessa täytyy  kuitenkin yrittää noudattaa ohjeita.... :)

Ovat aikamoisia kaloripommeja, mutta niin kai pulla saakin olla, kun sitä sen verran harvoin tekee. Varsinkin kun olin tänäänkin lenkkeillyt, niin  hyvällä omalla tunnolla söin ihan kokonaiset kolme kappaletta uunituoreena. Kerrankin :)

Mieheni mielestä oli kuulemma kiva tulla pullan tuoksuiseen kotiin <3 niin minustakin. Tuli oikein kotoinen tunne, kun pulla tuoksui koko talossa. Vain se pieni nyytti puuttuu... Tänäänkin katsoimme lastenvaunuja netistä, niin hullulta kuin se tässä vaiheessa tuntuukin...




 <3:llä Karoliina




Herkkuja eiliseltä

Eilinen lauantai meni lähinnä kotoilun merkeissä koiran kanssa ulkoillen ja kullan kanssa sohvalla löhöillen. Ruokaakin tuli  laitettua. En ollut pitkään aikaan tehnyt mitään kalasta, joten mielessäni pyöri lähinnä kirjolohi, jota yleensä paistan tai savustan (mies savustaa, minä suolaan :) ) ja tarjoan sitten kasvisten ja perunamuussin tai vaikkapa lohkoperunoiden kera. Joulun jälkeen on kuitenkin tehnyt mieli vähän kevyempiä ja raikkaampia ruokia, joten  erilaisia salaatteja on tässä parin viikon aikana tullut tehtyä.
Kävin sitten tuumasta toimeen ja pyörähdin kaupassa ostamassa valmiita kirjolohisuikaleita, perunoita ja salaatti-aineksia. Lopputuloksena oli  kirjolohi-vihersalaattia sekä yrttisiä lohkoperunoita- ja  molemmille maistui :)

Alla kuva tuotoksesta, tosin pahoittelen kuvien laatua : / jospa syntymäpäivälahjaksi sen järkkärin saisi... :)





Tänään on tarkoitus paistaa pullaa. Meille maistuvat paremmin sokeri-voisilmäpullat, kuin korvapuustit, joten niitä aion tänään tehdä. Yleensä paistan pullaa aika harvoin, joskus menee useampikin kuukausi. Toisinaan tykkään tehdä enemmän suolaista kuin makeaa, ja esimerkiksi kinkku-kasvispiirakka kuuluu omiin kestosuosikkeihini.
Lähdenkin tästä nyt kauppaan hiivan ostoon. Kuvia pullista laittelen sitten illemmalla. (jos on enää silloin jäljellä :D )



lauantai 11. tammikuuta 2014

Hei!

Tässä sitä nyt ollaan, bloggaamassa, vaikka aina vannoin, etten koskaan ainakaan ala bloggaamaan :D nyt kuitenkin useita blogeja seuranneena päätin itsekin kokeilla "julkisen päiväkirjan" kirjoittamista.
Näin aluksi ajattelin esitellä itseni, jos joku tänne vaikka eksyisi lueskelemaan :)

Ruudun takana siis kirjoittelee 21-vuotias nuori nainen,
yliopisto-opiskelija, onnellinen avovaimo ja tuore  lapinkoiran omistaja. Pidän erityisen paljon ruoanlaitosta, ulkoilusta ja kodin sisustamisesta, mikä varmasti tulee blogissakin näkymään. Haaveissa lähitulevaisuudessa on valmistuminen kandidaatiksi, häät ja vauva.. Tiedän, suuret on suunnitelmat, mutta usean vuoden opiskeluputken jälkeen ajatukset oman elämän kulun suhteen ovat muuttuneet; entinen "hikipinko" on tullut loppuunpalamisen jälkeen toisiin ajatuksiin ja huomannut, että elämällä on niin paljon muutakin tarjottavaa kuin opiskelu, enkä  aio laittaa elämääni paussille opintojeni ajaksi.Onhan 5-6 vuotta kuitenkin pitkä aika... Toki opiskelu on minulle edelleen tärkeää ja tavoitteena on valmistua ensin humanististen tieteiden kandidaatiksi ja myöhemmin filosofian maisteriksi. Toisin sanoen aineenopettajaksi.

Katsotaan mitä tästä nyt syntyy, mutta tarkoituksena on siis kirjoittaa niitä näitä, kaikkea mitä elämässäni nyt tapahtuu; iloa, surua, onnea, haaveilua, onnistumisia ja epäonnea, sisustamista, ruokaa ja rakkautta- sitä tavallista ja mitä ikinä mieleen juolahtaa :)

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogiani!

<3:llä Karoliina