Kirjoiteltavaa olisi paljonkin, ja häistä haluaisin vielä ainakin yhden postauksen tehdä kuvineen, mutta sen kasaaminen onkin jo sitten toinen juttu -on kuvien muokkaamista yms. ja mua laiskottaa. Laiskottaa ihan liikaa. Nyt kun kaikki häästressi alkaa olla jo takana päin, ja miehen vointi on vakaa, olo on helpottunut, mutta myös väsynyt, mikä ei viimeisten kolmen kuukauden jälkeen ole mitenkään yllättävää. Kävin itseasiassa lääkärissäkin tässä häitä seuraavalla viikolla, huonon olon takia. Mulla on ollut sellainen ihmeellinen paineen tunne päässä ja tossa nenän varressa, "takana". Sitä seuraa sitten aina etova olo ja huimaus, ajattelin, että mulla olis verenpaineet korkealla, mutta lääkärissä kaikki oli kuulema ihan ihanteelliset. Verensokeri oli vähän alhainen, mutta johtunee liian pitkistä ruokailuväleistä.
Tosin lääkärin ensimmäinen veikkaus tähän pahoinvointiin oli raskaus. Siis raskaus. Ei mulle ole tullut mieleenikään koko vauva-asia tässä kaiken keskellä, varsinkin, kun viimeisestä yrityskerrasta on yli kolme kuukautta, olosuhteiden pakosta.
Istua tökötin siinä sitten ihan hämilläni, ja selitin lääkärille vallitsevan elämäntilanteeni, enkä usko siis olevani raskaana. No, juttu jäi sitten siihen, ja lääkäri sanoi, että ei yhtään ihmettele, että mulla on pahoinvointia yms. kun elämässä on tällainen mullistus ollut päällä. Eli mun oireet kuulostavat uhkaavasti burnoutilta ja olisivat siis stressiperäisiä, johtuen ihan liian vähästä unesta, liian pitkistä ruokailuväleistä, ja murheista, varsinkin, kun tilanne on nyt jatkunut jo useamman kuukauden.
Lääkärin ohjeena oli pitää huolta myös itsestäni eli lisää unta, ja paljon! hyvää ja terveellistä ruokaa, riittävän usein, kunnollinen aamaiainen, ajoissa miehen luota kotiin, ei yhden aikaan yöllä!!, rentoutumista kuulemma isolla R:llä: "tee asioita, joista nautit ja pidät, ei se ole niin vaarallista, jos nurkissa pyörii vähän koirankarvoja ja tiskit eivät juuri sillä hetkellä tule pestyksi. Nauti kesästä ja tee jtn mukavaa. Jos ei näitä ohjeita noudattamalla ei olo kohene parissa viikossa, sitten takaisin. Ai niin, mites se olikaan, kuinkas pitkä aika niistä viimeisistä menkoista olikaan?" öö.. kolme kuukautta.. "joo, no oletko aivan varma, että se raskaus olisi poissuljettu.. " Een.. tai olen.. tai siis en oikeastaan edes tiedä.. "Teepäs se testi vielä kuitenkin piakkoin" Joo-o.. Niih, marssin sieltä apteekin kautta mieheni luo, ja kerroin, mitä lääkäri oli sanonut. Mies oli kyllä jo ajatuksesta mielissään <3
Testin tein samantien ja negaahan se näytti. Niin kuin vähän arvelinkin. Miestä tosin jäi asia vähän ilmeisesti kaivelemaan, ja kyseli tuossa eilen noiden testien luotettavuudesta, että jos sittenkin kävisin vielä gynekologilla asiasta varmistumassa...
Toistaiseksi en ole aikaa sinne vielä varannut, vaikka muutenkin pitäisi "vuositarkastuksessa" käydä...
En oikein tiedä, mitä asiasta pitäisi ajatella, kun olimme molemmat jo ajatuksen vähän niin kuin unohtaneet ellei jopa haudanneet. Eilen kyllä juuri puhuttiin myös siitä tosiasiasta, että meille ei ehkä koskaan eli lähes 100 prosentin varmuudella tule lasta solumyrkkyjen takia... nyt sen oikeasti vasta tajuaa, vaikka kyllähän me siitä niistä ohjeista jo silloin hoitojen alettua luettiin. Tosin siinä sanottiin myös, että normaalisti jokaiselta kysytään halua sukusolujen tallettamiseen ennen hoitoja, mutta mieheltäni ei tätä oltu kysytty, mikä johtunee hänen korkeammasta iästään...
Kyllä mua vähän ehkä harmittaa, ettei silloin itse ymmärretty kysellä sitä asiaa, mutta toisaalta, ei sellainen tullut mieleenkään, tärkeintä on, että mieheni on saanut hyvää hoitoa ja voi sen vuoksi parantua ja ELÄÄ! Millään muulla ei ole merkitystä. Me olemme tähänkin asti olleet älyttömän onnellisia ilman lastakin, emmehän alunperin kumpikaan lasta edes halunneet. Mieheni sanoi mulle eilen illalla, kun olin hänen luotaan lähdössä, että hänelle vain meidän parisuhteella, ja sillä, että meillä on toisemme, on ollut merkitystä. Me olemme toisillemme ne tärkeimmät ja rakkaimmat tässä maailmassa <3 samaa mieltä olen nyt ja vastakin <3
Jos meille se yksi lapsi olisi suotu, olisihan se ihana lisä ollut, mutta jos ei, niin sitten ei. Ei meiltä silti mitään puutu.
Häät oli ihanat, ja hehkutan varmaan vielä vuosienkin päästä ihan mahtavan ihanaa päiväämme, niin kuin se olisi ollut vasta eilen <3 unelmista tuli totisesti totta, vaikka muuten elämämme ei helpoimmasta päästä ole ollutkaan. Ehkä sitä juuri sen takia arvostaakin elämää sellaisenaan ihan uudella tavalla, ei jää haikailemaan sellaisen perään, mitä ei voinut saada vaan enemmänkin haaveilee lisää ja toteuttaa sen, mikä toteutettavissa on.
Noh, takaisin siihen lääkärissä käyntiin -nyt lääkärin määräyksestä otan sitten rennosti, vaikka tunnenkin huonoa omaatuntoa juuri noista pölypalleroista ja ajamattomasta heinikosta, liian vähäisestä ajasta koiran kanssa, viileässä sohvalla löhöämisestä, vaikka ulkona paistaa aurinko ja kesä on parhaimmillaan, ja no, ylipäätään kaikista tekemättömistä asioista, lista on loputon, energiat nollassa. Eiköhän tää väsymyskin tästä vielä helpota, ja tuulta lisää purjeisiin sekin, että mieheni kotiutuminen on vain päivien päässä, vaikka aikataulu ei ihan siis paikkaansa pitänytkään. Odotan vain malttamattomana sitä, kun saan käpertyä mieheni turvalliseen syliin nukkumaan pusujen kera <3
Lääkäri oli kyllä ihana ja onnitteli mua vielä lähtiessäni hääuutisestamme sanoen: "sulla täytyy olla hyvä ihminen vierelläsi,kun olet hänen rinnalleen jäänyt tilanteen huomioon ottaen" ja tottahan se on. Niin mulla onkin, paras kaikista <3 Rakas <3
Pahoittelen asiasta toiseen poukkoilevaa tekstiä, koittakaahan kestää tätä sillisalaattia ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti