Väsyttää. Ihan hemmetin paljon. Multa loppuu kohta energia ihan tyystin. En oo saanu edelleenkään nukuttua, viime yönä, vai sanoisko aamuyönä, unta tuli yhteensä kolme ja puoli tuntia... pää on ku lyijyä, ja vaikka iltaisin nukuttaa, en vaan pysty nukkumaan.
Koko ajan olen "hälytysvalmiudessa" jos miehelle vaikka sattuu jotain yön aikana. Vilkuilen puhelinta vartin välein ja mietin, onkohan kaikki varmasti hyvin.. vaikka mieheni vointi on tällä hetkellä todella hyvä, jos näin voi sanoa, eikä hänellä ole siis sillä tavalla mitään akuuttia hätää - olo tuntuu olevan jalkojen toimimattomuus poislukien ns. "normaali" vaikkakin väsynyt ja masentunut tästä kaikesta...
Ensi viikolla aloitetaan sytostaatit. Mua pelottaa, että hänen vointinsa huononee kovin tuosta tulevasta hoidosta, vaikka hyväkuntoisena niistä nopeammin toipuukin.
Eilen saatiin kuitenkin lohduttavia uutisia: syöpä ei siis ainakaan tällä hetkellä ole levinnyt, ja se on reagoinut hyvin sädehoitoon. Lääkärin mukaan voi olla, että muutaman kuukauden kuluttua, syöpä on tiessään, jos hyvin käy. Jalkojen palautumisesta sen sijaan ei ole mitään takuita.
Ensi viikolla alan täyttelemään lomakkeita, jotta saadaan asiat etenemään, remontti alulle, ja mies kotiin mahdollisimman pian. Viime viikon perjantaina kävin vanhempieni kanssa tyhjentämässä mun asunnon Joensuussa, ja olen nyt sitten virallisesti muuttanut pois Joensuusta ja päättänyt opintoni. Ainakin vuodeksi eteenpäin.
Onneksi mun vanhemmat ja sisko ovat olleet mun tukena. En tiedä, miten pärjäisin, jos heitä ei olisi <3 käytiin äidin kanssa saunomassa viime lauantaina Saimaan rannalla. Sain hetkeksi nollattua omaa päätä ja ainakin hetken nauttia kesästä, ennekuin karu totuus iskee päin naamaa tyhjään kotiin palatessa..
Tälläkin hetkellä mulla on kauhea ikävä rakasta miestäni <3 Jos nyt saisin valita paikan, missä olisin, olisin mieheni turvallisessa kainalossa nukkumassa. Vahinko, että emme voi vielä asua saman katon alla. Molemmilla on kauhea ikävä, ja kun menen kuntoutuskeskukseen vierailulle, aina on joku oven välissä kyttäämässä. Lähellä oleminen on ilmeisesti kiellettyä, kun suutelemista ja halaamista katsotaan "pahalla" vaikka rakkaudenosoitukset ovat edelleen molemmille elintärkeitä. Emme halua kadottaa sitä, mitä välillämme oli ennen sairastumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti