Kai tää pätee tällä hetkellä muutenkin... Sain lääkäriajan huhtikuun ekalle viikolle. Täytyyhän tää selvittää taas vaihteeksi - ollaanko sitä raskaana vai ei. Testit vaan näyttää negaa, kuukautisia ei kuulu ja oireita on vaikka muille jakaa, jopa sellaisia, joita ei ennen ole ollut, kun olen luullut olevani raskaana. Epäsäännöllinen kierto voi tietenkin olla syynä noihin kuukautisten poisjäämiseen (ei ole uutta, tätä on tapahtunut ennekin) tai kilpparin vajaatoiminta, jolle mulla ei ole diagnoosia, sillä ajan verikokeisiin omalle, "viralliselle kotipaikkakunnalle" sain vasta ensi kuulle, tyypillistä. Eikä se syy ole välttämättä siinäkään. Jos alan laihduttamaan. Ehkä se sitten on tämä mun ylipaino sen raskauden tiellä. Minussahan se vika kuitenkin on. Itehän olen antanut itseni paisua tämmöseksi norsuksi. Noh, onhan mulla se salikortti, ei muuta ku kuntoilemaan. Monta vuotta olen syönyt ja liikkunut samalla tavalla, ja nyt paino tuntuu ihan pienessä ajassa nousseen paljonkin vai liekö tuo jotain turvotusta. En tiedä. Vaakaa en ole koskaan omistanut, enkä sellaista aio hankkia. Kyllä sen läskin tuntee ja näkee.
Saas nähdä, mitä mieltä se lääkäri on. Viimeksi oli ainakin oli todella mukava, eikä kiinnittänyt erityistä huomiota mun painoon, ei sanonut siitä mitään, ja uusi pillerireseptinkin. Söin silloin (ja olin jo usean vuoden ajan käyttänyt) Yasmin-merkkisiä ehkäisypillereitä, joiden aikana mun kierto oli täysin säännöllinen. Alunperin ne mulle määrättiin kuukautishäiriöiden hoitoon, kuukautisten säännöllistämiseen. Mulle tosin kokeiltiin kolmea eri merkkiä, ennekuin se sopiva tuote löytyi. Olin näihin pillereihin todella tyytyväinen, mutta tiedostin kyllä kohonneen veritulppariskin, erityisesti ylipainoni takia, tosin lääkkeen määränneen lääkärin mukaan, mun silloinen painoni ei ollut lääkkeen määräämisen esteenä, ja pillereiden käyttö olisi aivan turvallista.
Kolme vuotta myöhemmin, yliopiston YHTS.n lääkäri määräsi mulle minipillerit yasminien sijaan, sillä mietti tarkkaan, uusisiko minulle yasmin reseptiä. Uusi sitten kuitenkin, mutta kehotti myös minipillereitä testaamaan. Marssin apteekkiin, mutta sieltä ilmoitettiin, ettei näitä kyseisiä pillereitä enää valmisteta. No, niitä en sitten koskaan kokeillut. Sitä paitsi, enemmän niistä olisi ollut haittaa kuin hyötyä, ei mitään apua siihen säännöllistämiseen, niiden käyttöaikanahan kuukautiset voivat jäädä kans kokonaan tulematta, tulla silloin tällöin tai tiputella pitkin kuukautta. Eli siis turhaa lääkkeiden popsimistahan se olisi ollut.
Otin siis yasmineita ja käytin niitä vielä vuoden, kunnes lopetin. En uskaltanut jatkaa, kun julkisuuteen nousi kuolemantapauksia, jotka olivat kyseisistä pillereistä johtuneet. Tajusin, että se veritulppariski on TODELLINEN! enkä halunnut sitä riskiä enää ottaa. Puoli vuotta kesti, ennenkuin elimistöni "palautui" keinotekoisista hormooneista, joita minun elimistöni tosin tuntui tarvitsevan toimiakseen normaalisti.
Puoli vuotta lopettamisen jälkeen, tulivat ensimmäiset "luomukuukautiset". Sitten toiset ja kolmannet, olin tyytyväinen- jes, näähän on ilman pillereitäkin tosi säännölliset! tosin kivut olivat kaksinkertaiset verrattuna "pillerimenkkojen" aikaan. Sitten se loppui. Meni kolme kuukautta ilman kuukautisia. Luulin, että olen raskaana, kaikki testit negoja. Menin yksityiselle gynelle (joka siis sen reseptin uusi ilman mukinoita painosta), joka ultrasi munasarjat ja kohdun. Ei raskautta, eikä mitään muutakaan "vikaa". Papakin otettiin. Kaikki kunnossa. Lääkäri epäili, että kuukautisten poisjääminen johtui edelleen pillereiden käytöstä, ja neuvoi ottamaan yhteyttä syksyllä uudelleen, jollei menkkoja kuulu.
En ottanut yhteyttä, sillä ne alkoivat kun alkoivatkin syyskuussa, ja tulivat taas neljän kuukauden ajan, kunnnes tammikuussa 2014 loppuivat taas. Sen jälkimainingeissa eletään edelleen.
Tosin raskaaksi olisin voinut tulla jo joulukuussa, kun päätettiin, että vauva saa tulla, jos on tullakseen. Ei ole tullut. Ja aina on jaksettu toivoa. Ilman kuukautisia ei voi tietää, onko ovulaatiota ollenkaan, niin koko ajan saa olla testaamassa, eikä voi tietää, milloin olisi ne hedelmällisimmät ajatkaan, tai onko mulla niitä ylipäätään. Vihaan lääkärissä juoksemista, ja kuulun niihin, jotka menevät valkotakkisen pakeille, vasta "pää kainalossa".
Nyt on kuitenkin pakko. Turhauttaa, suututtaa, pelottaa. Tiedän kyllä ja ymmärrän, ettei tämä ole mitään moniin verrattuna, jotka yrittävät vuosi tolkulla raskautta tuloksetta. Enkä heihin itseäni vertaakaan, ei tätä meidän tilannetta voi vielä edes lapsettomuudeksi kutsua, sillä vuoden yrittäminen on useimmilla ihan yleistä ennen plussaa tikussa, meillä takana virallisesti vastakolme kuukautta. Harmittaa silti. En ennen tajunnutkaan, kuinka vaikea juttu lapsettomuus on, ja mitä tuntemuksia se tuo. Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. Jos saadaan. Toivottavasti saadaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti